Kotimaa

Me ollaan edelleen täällä tunturissa retkeilemässä. Me ollaan retkeilty joka päivä ja Morse jo kirjoitti niistä reissuista. Yhtä tärkeää asiaa Morse ei kuitenkaan kertonut.

Eilen me retkeiltiin Rukan korkeimman vaaran laelle, sen Valtavanvaaran laelle, joka meidän pitikin käydä valloittamassa. Sinne oli melko pitkä matka ja koko aika vaan ylämäkeä, mutta se kapuaminen kannatti, sillä sieltä näki kauas. Ja siellä kaukana näkyi mun kotimaa, Venäjä. Mun sukujuuret on siellä jossain kaukana ja oli hienoa nähdä omaan kotimaahan asti. Siellä mun kotimaassa näkyi olevan kans korkeita paikkoja ja ehkä sieltä joku mun sukulainen katteli meidän vaaroja ja tuntureita. Olin ihan vaikuttunut ja vähän liikuttunutkin niistä näkymistä.

Kaukana taustalla siintää Venäjä

Suur-retken alku

Me ei olla retkeilty koko kesänä juuri yhtään, kuin vaan kerran Tikkis-Tervisretki ollaan tehty ja yhesti käyty toisella oikialla patikkaretkellä. Nyt ollaan lähetty yönylireissuun, sellaselle suur-retkelle. Me ollaan valloittamassa Rukatunturia ja Valtavaavaaraa, joka kasvaa melkein meidän mökin vieressä. Vielä mei olla tehty juuri muuta kuin tultu tänne paikanpäälle ja kateltu auton ikkunasta maisemia.

Matkalla tänne me pysähdyttiin maalla, sellaisella tilalla, missä asui kanoja ja kukkoja ja pohjalaisia pystykorvaisia koiria ja siellä oli linja-autoja ja ihmisiä. Me ootettiin Morsen kans autossa aika pitkään, kun Ispä ja Äispä vieraili siellä tilalla, mutta lopulta mekin päästiin niiden tilallisten luo juomaan vettä. Se oli ehkä parasta vettä koskaan, koska se oli sen luonnontuotteistilan luontaistavettä, hyvää.

Tän meidän mökin vierellä on mettäpätkä, missä me käytiin jo tutkimusretkellä ja nähtiin samalla se valloitettava Valtavavaara ja se näytti suurelta, varmaan aika kova työ vallata se. Se mettä oli hyvä paikka, kun siellä kasvaa pehmeää sammalta, missä voi piehtaroida ja siellä saa riehaantua ihan rauhassa. Morse riehaantui jo yhesti.

Surmean ilkeä ihottuma

Mullon ihottuma, kamala ihottuma etujalassa. Morse paljasti sen Äispälle, se nuuski sitä jalkaa ja nuuski taas ja sit Äispä tajus, että mullon mätöihottuma. Se on kesäihottuma ja tuli vaikken oo monesti ees uinu. Meillä piti tänään mennä uimaan, mutten mää voikaan, tyhmää. Se kutiaa koko aika, enkä mää tiiä miten päin oisin, mutta sen mää tiiän, ettei sitä saa nuolla, eikä sitä saa ees kattoo. Sitä pitää Äispän hoitaa ja puhdistaa ja se alkaa aina tuoksumaan mettän kuusilta. Tää on jo toinen tänä kesänä, oikeestaan tää on jo toinen yhden viikon aikana. Se aiempi parani nopeesti, mutten mä tästä tiiä paraneeko se ilman Tuovia, kun tää on niin iso ja paha. Tuovi on lomalla, joten vähän vaikeeta senkään on tätä koipea hoitaa. Kertoisin sille samalla senkin kuinka Äispä kidutti mua eilen. Se tahalteen jyrskytti surruuttimella sitä ihottuma kohtaa ja vaikka sanoin sille ai, niin aina piti uudelleen olla paikoillaan ja surruutta karvoja. Se oli kauheata kutina kidutusta ja sattui muutoinkin. Onneksi Ispä tulee tänään kotiin, kerron sille.

Uimaope

Mä olin tänään Morselle sellainen henkilökohtainen pelastaja ja uimaope, kun me käytiin uimistamassa. Meillä piti mennä sinne uimapaikkaan jo eilen iltana, kun Äispän työkaveri oli kertoillut sellaisesta hienosta ja hyvästä uimiltelumestasta, missä koiratkin saa ihan rauhassa uispendeerata. Muttei me menty eilen, kun jotain ihmisten pähkäilyjä ja kauppareissuja oli vain. Tänään mentiin vaikkei ensin meinannut tulla siitäkään mitään, kun vaan siivottiin ja mä aattelin, että ne on unohtanut sen mitä luvattiin, että mennään uimaan.

Päästiin sitten lähteen ja me oltiin kuumassa autossa ja aattelin vaan sellaista vilvoittavaa vettä, kun mentiinkin Prisman parkkiin ja oli kuuma! Sit taas ajettiin ja nyt ajettiin ihan erilai kuin koskaan ja tultiin sinne siistiin paikkaan ja mä menin heti uimaan, ihan heti, kun oli niin kuuma ja vesi oli ihanaa ja kylmää.

Morse ei osannutkaan enää uida ja sitä piti opettaa. On se uinut kyllä ennenkin, mutta nyt se epäröi, eikä muuta ku kahlas. Ispä houkutteli sitä uimaan ja mää näytin sille, että kato näin, ihan helppoa, mee vaan, mää katon rannasta ja pelastan sut jos uppoot. Ei se meinannut millään ja mää näytin monesti, että näin, ei oo vaikeeta. Se katto mun uimista ja sillä halutti kovasti kans, muttei se uskaltanut vaan Ispän piti kans tulla kahlaan sen kans ja näyttää sille, että tänne tuut uimaan ja sitä piti vähän avustaa syvemmälle veteen. Lopulta se ui ja se ui ihan hyvin, se osaa, mutta se vaan arvelee, niin mäkin oon lapsena arvellut. Me uitiin lopulta yhessä vierekkäin ja silleenkin, että Morse törmäs vähän muhun uidessa ja meni mun selän yli ja sit kans haettiin keppiä. Mä näytin sille ekaksi kuinka vedestä noudetaan tavaroita, pääasiassa keppejä ja sit se ui hakemaan sitä kepukkaa.
Ei oo yhtään vaikeaa osata uida ja siitä tule ihan villi olo ja me leikittiin ja kierrettiin sen lammen ympäri ja lopuksi uitiin vielä lisää. Kotona ollaan vaan nukuttu.

Hukkailua

Meillä on monesti nyt ollut silleen, että joku meistä on mennyt hukkaan. Ispä oli vasta päivän hukassa ja sitten se tuli vaan takas niin ku ei mitään. Sitten se oli kans hukassa toisen kerran ja löydettiin se mummilasta, me siis Morsen kans löydettiin, ei Äispä olis löytänyt, kun se oli vaan menossa mettään. Me siis vedettiin Äispä mummilaan, koska tiiettin Ispän olevan siellä, ja se löytyi, onneksi.
Kerran, aika vasta ihan, Äispä oli kans hukassa. Me mentiin kolmisin Ispän ja Morsen kaa mettään ja kun oltiin jo tulossa pois siltä lenkuralta niin haisuin Äispän. Se oli mennyt sinne mettään ja se oli siellä jossain mettässä yksin. Me lähettiin Morsen kaa ettiin sitä ja Ispä joutui tuleen meidän matkaan. Matkalla me nähtiin yhtä lappalaista, jolta kysyttiin, että ookko nähnyt meidän Äispää? Se sanoi, että jonkun se oli nähnyt huohottovan kauheesti mäkeä ylös ja me sanottiin, että se kuulostaa ihan meidän Äispältä ja nopskaa jatkettiin matkaa, ei yhtään ehditty tutustua siihen lappalaiseen. Ja me löydettiin se, siis Äispä. Morse juoksee niin lujaa, että se olis ollut ensinnä Äispän luona, mutta sillä oli niin kiire, että se juoksi ihan väärälle polulle miljoonavauhtia ja mä kerkesin melkein ennen Morsea löytään Äispän. Sillä ei ollut ollenkaan ees kenkiä, avojaloin raukka, varmasti oli eksyneenä. Me otettiin Äispä matkaan ja vietiin se kotiin.

Tästä tulee nyt pitkä juttu, mutta kerron kuitenkin. Mun mielestä sellainen hukkaan meneminen on aika vaarallista, kun mäkin oon kahesti eksynyt ja joutunut juokseen ympäriinsä ettimässä, että mihin ne nyt katos, vaikka mää muka ensinnä katosinkin. Siksi musta sellainen on aika edesvastuutonta toimintaa, että Äispä on joskus sanonu mulle, että mennään vaan, että jätetään Morse sinne mettään kiehnaamaan ja pyörimään haisujen päällä, että koska se ei tottele ja tuu mukaan niin se voidaan jättää sit sinne. Ei silleen saa tehä! Joskus se on sanonut mulle, että tuu Juli mennään piiloon. Ei silleenkään saa tehä! Ei ketään saa tahalteen eksyttää ja hukata. Mä oonkin aina jäänyt odottaan Morsea, enkä lähde Äispä ketkuiluihin mukaan.

Missä retket

Me ei enää retkeillä. Me vaan käydään alamettässä lenkillä, aina. Se on jo ihan tyhmää vaikka alamettä onkin maailman paras lenkkipaikka. Mä tahtoisin retkelle. Retkellä paistetaan makkaraa ja makkaraa saa koiratkin syödä. Koirat ei saa syödä muka juuri mitään hyvää, niin ku vaikka suklaata tai viinirypäleitä, eikä sipsuja paitsi sikasipsuja ja niitäkään en oo syöny varmaan puoleen vuoteen ainaskaan. Morse on sellanen, että se syö vaikka mitä vihanneksiakin, kaikkea muuta se on syönyt paitsi salaattia. Jotain omenoitakin muka koirat sais syyä, mutten mää taho, Morse tykkää omenoista. Mutta mä tahtoisin sille retkelle vaikka niille kareille joilla aina ennenkin on käyty ja voitais tehä hyviksiinejä eväreitä niin ku metusämpyjä ja makkaraa ainakin. Me ei olla siksi käyty missään, koska Mr Morse touhottaa niin kovasti, ettei sen kans ole uskaltanut lähteä retkeileen, kun se vois mennä vaikka nuotioon tai jokeen tai ainaskin se yrittäis syödä muittenkin eväät. Sen pitäis kasvaa henkisesti yhtä viksuksi kuin mää niin sekin pääsis nauttiin hienoista retkistä. Nyt ei päästä kukaan.